♥ Höyhenenkevyitä hevosia ja kellontarkkoja ratsastajia

”Ihmiset unohtavat mitä sanoit, he unohtavat mitä teit, mutta he eivät koskaan unohda mitä sait heidät tuntemaan.”

− Maya Angelou

 

Fair to the Horse -viikonlopusta on kulunut viikko. Olen jo laskeutunut pilvien alapuolelle, mutta toivon, että Ruotsin reissulta minuun olisi tarttunut hyppysellinen siitä pehmeydestä, ymmärryksestä, täsmällisyydestä ja levollisuudesta, jolla hevosia tapahtumassa kohdeltiin.

Näin viikonlopun aikana lähes ainoastaan joustavasti liikkuvia, tyytyväisiä hevosia − ja kaunista, eleetöntä ratsastusta ja maastatyöskentelyä. Se on paljon se.

Fair to the Horse on akateemisen ratsastustaiteen (klassisen ratsastuksen yksi suuntaus) tapahtuma. Viikonlopun aikana pääsimme seuraamaan suuntauksen luojan Bent Branderupin ja kolmen mestaritason opettajan, Christofer Dahlgrenin, Marius Schneiderin ja Sabine Oettelin, tunteja ja demoja.

 

Tykästyin erityisesti tapahtumapaikan isännän, Christofer Dahlgrenin, levolliseen ja luovaan tapaan ohjata oppilaitaan.

Jokainen tunti eteni hevosen ehdoilla. Mihin juuri tämä hevonen on juuri tällä hetkellä valmis? Mitä hevonen tarvitsee juuri nyt liikkuakseen paremmin?

Jos hevonen ei ymmärtänyt ihmisen pyyntöä, sitä ei jääty jankkaamaan, vaan Dahlgren keksi paremman tavan selittää pyyntö hevoselle. Kun hevonen ei esimerkiksi ymmärtänyt ratsastajan sulkuväistöä pyytävää apua, hevosta pyydettiin siirtämään takapäätään ulos. Sen jälkeen kokeiltiin uudelleen, ymmärtääkö hevonen pyynnön siirtää takapäätään sisään.

Tarvittaessa Dahlgren rauhoitteli oppilaitaan toistuvasti: ei tarvitse onnistua, ei haittaa, vaikkei onnistu.

 

Suosikkioppilaani oli Maria Nordberg tinkerinsä kanssa. Hevosella oli rodulleen ominainen rakenne: pitkä, notko selkä, lyhyet jalat ja valtava takamus – mutta omistajansa kanssa työskennellessään se lyheni puoli metriä (no joo, ehkä hieman liioittelen) ja mennä tepasteli kuin kevyt arabi. Parasta parin työskentelyssä oli pehmeä yhteistyö ja hevosen ylpeä ilme. Hevonen oli samaan aikaan levollinen ja energinen – ja mikä parasta, se halusi näyttää ja yrittää.

 

Hevosenkouluttajasilmälaseilla katsottuna ilahduttavaa oli se, että hevoselle ei sanottu ei, vaan ennemminkin ehkä. Tehtävät tehtiin niin helpoiksi, että onnistumisia tuli paljon. Uutta asiaa opetettaessa palkittiin oikeansuuntaisista yrityksistä.

Sanoilla on valtava merkitys!

Sanat rakentavat asenteita ja asenne vaikuttaa ihmisen toimintaan. Ei-sana ja kieltäminen tuovat mukanaan kovan ja joustamattoman asenteen. Jotta voit kieltää, sinun täytyy keskittyä virheiden havainnointiin.

Kannustavat sanat pehmentävät ja ohjaavat huomion onnistumisiin.

Mahtavaa oli nähdä myös se, miten tarkasti opettajat hevosen jännittymisen merkkejä tarkkailivat. Hevosen rentous ja levollisuus olivat edellytyksiä kaikelle harjoittelulle.

 

Teksti: Teija Uurinmäki

Kuvat: Heli Penttinen

 

  • Mitä on akateeminen ratsastustaide ja mitä iloa siitä voisi olla sinulle ja hevosellesi? Siitä lisää Heportterin toisessa numerossa. Se julkaistaan elokuun puolessa välissä.

 

Tilaa paperi-Heportteri täältä.

Vastaa

About teijauu