♥ Tohtori Andrew McLean: ”Kaikki ratsastusongelmat ovat ongelmia perusasioissa”

Älä käytä pohjetta ja pidätä yhtä aikaa. Koskaan. Vaikka Jeesus käskisi!

Hevosen oppimiseen erikoistunut tohtori, tietokirjailija, valmentaja ja entinen huippukilparatsastaja Andrew McLean kummastelee sitä, että jopa osa maailman kärkiratsastajista käyttää ristiriitaisia apuja samanaikaisesti. Omilta oppilailtaan hän ei moista suvaitse ja siksi myös Harjun oppimiskeskuksen maneesissa ja liikuntasalissa kerrattiin tätä kultaista sääntöä useaan otteeseen.

McLeanin inhotukselle on tieteellinen peruste, varjoutuminen. Hevosen aivot pystyvät poimimaan kahdesta samanaikaisesti esitetystä ärsykkeestä vain toisen, sen voimakkaamman, olennaisemman tai kivuliaamman.

Ihmisen aivot toimivat samalla tavalla. Minä sain tästä muistutuksen sopivasti McLeanin klinikan jälkeisenä päivänä. Luultavasti sinäkin olet joskus suorittanut vastaavan havaintohaasteen. Videolla valkoisiin ja mustiin peliasuihin pukeutuneet joukkueet kopittelivat koripallolla. Katsojan tehtävä oli laskea, kuinka monta syöttöä valkoinen joukkue sai heitettyä. Joukkueiden syötellessä palloa ryhmän läpi käveli karhuasuun sonnustautunut tyyppi. Kukaan syöttöjä laskeneista ihmisistä ei tietenkään huomannut koko karhua. Jos taas huomasit karhun, et pystynyt laskemaan syöttöjä.

Tohtori Andrew McLean vieraili Harjun oppimiskeskuksessa 10.–11.9. Klinikan järjesti Trainer 4 Riding.

 

Australialaistutkija käytti kaksi Virolahdella viettämäänsä päivää perusasioiden kertaamiseen. Aamupäivät tankattiin teoriaa ja iltapäivät seurattiin neljän ratsukon valmennusta.

Ole johdonmukainen.

Opeta hevoselle selkeät merkit: hidasta, lisää vauhtia, käänny, väistä, lyhennä, pidennä.

Huolehdi siitä, että hevosen on helppo erottaa eri avut toisistaan.

Harjoittele niin paljon, että oikeasta tavasta liikkua muodostuu hevoselle tapa.

Tylsää?

Ei ollenkaan. Tarkkuus sai uuden määritelmän, moni vanha totuus tieteellisen selityksen. Osa vanhoista uskomuksista ammuttiin tylysti alas, tutkimustiedolla.

Hevosia käsitellessään McLean havainnollisti, miten tinkimättömän tarkasti ja herkästi painetta ja myötäämistä voi käyttää hevosen koulutuksessa.

Jotain kuitenkin puuttui ja siinä me suomalaiset olemme edelläkävijöitä, mutta palataan siihen myöhemmin.

 

Minä tarkistan jokaisen ratsastuksen aluksi, vastaako hevonen viivyttelemättä pidätteeseen, eteenpäin pyytävään ja askelta pidentävään pohkeeseen, kääntävään ohjaan, väistättävään jalkaan ja raippamerkkeihin. Miten pysähdykset onnistuvat ravista? Miten hevonen ponnistaa raviin pysähdyksestä? Tämän rutiinin myötä vastauksista tulee hevoselle tapoja, McLean paljasti.

Niinpä McLean pyysi myös Harjun Nestori-maneesiin astelevia ratsastajia näyttämään, miten hevonen reagoi pidätteeseen, eteenpäin pyytävään pohkeeseen, kääntäviin apuihin ja väistättävään jalkaan. Jokaisella ratsukolla oli kehittymisen varaa vähintään yhden perustehtävän suorittamisessa ja sitä tunnilla ryhdyttiin hiomaan.

Jos hevonen oli jännittynyt, valmennus aloitettiin pyytämällä hevosta pidentämään askeliaan, ensin käynnissä ja sen jälkeen ravissa.

− Jännittynyt hevonen ei välttämättä reagoi pidätteeseen, se haluaa liikkua. Anna hevosen liikkua haluamaansa vauhtia, mutta pyydä pidempää askelta. Pitkä askel houkuttelee hevosta laskemaan ja pidentämään kaulaa, mikä rauhoittaa sitä. Kun hevonen on rauhoittunut, voit pyytää sitä hidastamaan ja lyhentämään askeleitaan ja vaihtelemaan askelpituutta.

McLean rauhoitti hevosia myös maasta käsin pyytämällä niitä laskemaan päätä paikallaan tai kävelemään pää alhaalla.

− Kun hevonen alkaa räpyttelemään silmiään, tiedät, että se on rentoutunut. Silmien räpyttely on fysiologinen reaktio ja se kielii verenpaineen laskusta.

 

Yksi tohtorin suosikkitehtävä oli 6 askeleen pysähdys. Tehtävä auttaa tasaamaan hevosen puolieroa, sillä joka kuudennella askeleella pysähtyessään hevonen pysähtyy ja lähtee liikkeelle vuoroin kummallakin etujalalla.

Klinikalle osallistuneet kokeneet ratsastajat harjoittelivat myös kääntämistä suoralla ja epäsuoralla ohjalla. Erityisesti epäsuoralla ohjalla kääntämistä McLean suosittelee harjoittelemaan, sillä se auttaa hevosta rentouttamaan kaulan alueen lihaksia ja toimii fysioterapiana.

Ravin tahdin McLean tarkisti applikaation avulla. Hevoselta pyydettiin reipasta työravia ja niin hidasta ravia kuin se pystyi esittämään.

− Hidas askel opettaa hevosta kokoamaan, sillä se käyttää hitaasti liikkuessaan samoja lihaksia kuin kootessaan.

 

Anna apu aina sillä hetkellä, kun jalka on juuri nousemassa maasta, vain silloin pystyt vaikuttamaan hevoseen.

Laukan lyhentämiseen valmentaja antoi helposti sovellettavan vinkin: pidätä samalla hetkellä, kun sisäkätesi olkapää liikkuu taakse. Sillä hetkellä etujalat ovat ilmassa ja etupään nostaminen on hevoselle helppoa.

Samalla periaatteella pidäte annetaan käynnissä, sillä hetkellä kun käsi liikkuu taakse päin ja myödätään, kun käsi liikkuu eteen.

 

McLean muistutti pehmeän tuntuman merkityksestä.

− Kuolaimeen nojaava hevonen tuntee aina kipua. Tuntuman täytyy olla niin pehmeä, että tunnet hevosen kielen. Jos et tunne kieltä, käsi on liian kova ja tunnet hevosen leuan.

Pehmeä tuntuma tarkoittaa myös lyhyitä, askeleen mittaisia pidätteitä ja jokaisen pidätteen jälkeistä myötäystä. Jollet myötää, opetat hevosen nojaamaan kuolaimeen.

Myötäyksen on seurattava hevosen oikeaa vastausta kolmen sekunnin sisällä. Jos myötäys tulee myöhemmin, hevonen ei enää yhdistä sitä oikeaan asiaan.

 

Ohjalla ohjataan mitä etupää tekee, pohkeella pyydetään takapäätä liikkumaan. Vinous korjataan aina ohjalla!

Ohja- ja pohjemerkkien on oltava yksiselitteisiä. Eteen pyytävän pohjemerkin täytyy olla erilainen kuin pidentämään pyytävä pohje. Väistämistä pyytävä pohjemerkki on taaempana. Ohja pidättää ja kääntää, ei koskaan pohje.

Raippamerkkejä McLean piti erityisen tehokkaina. Raippamerkki on kaikkein helpoin esittää aina täsmälleen samaan kohtaan, täsmälleen samanlaisena. Ohja ja pohje liikkuvat hevosen mukana ja tahattomia ärsykkeitä on lähes mahdoton täysin välttää.

− Jos hevonen pelkää raippaa, se täytyy siedättää raipan kosketukseen esimerkiksi varjouttamalla. Raippamerkkien täytyy olla kevyitä. Raippa on vain sormien jatke.

Australialaisvalmentaja käytti raippamerkkejä muun muassa nopeuttamaan maasta pyydettyyn peruutuspyyntöön reagointia ja tehostamaan selästä pyydettyä pysähdystä ja pohkeenväistöä. Peruutusta hän pyysi kutittelemalla raipan päällä hevosen etujalkoja kavion yläpuolelta. Takajalkaa hän pyysi väistämään naputtamalla raipalla takapolven ja kintereen välistä aluetta.

− Peruuttamaan voi tietenkin opettaa myös ohjasta, painetta antamalla ja myötäämällä. Olen kuitenkin huomannut, että raippamerkin avulla hevonen oppii nopeammin. Raippamerkki herkistää muille avuille.

 

Klinikalla peruuttamista harjoiteltiin sekä maasta että ratsain. McLean suositteli opettelemaan kaksi peruutusta: hitaan ja normaalikäynnin vauhtia mukailevan nopean peruutuksen.

− Älä aliarvioi peruutusta. Se on kaikkien hidastavien siirtymien äiti, sillä peruuttaessa aktivoituvat samat lihakset.

Peruutusta kannattaa McLeanin mukaan harjoitella ainakin silloin, jos hevosella on vaikeuksia pysähtyä tai se on siirtymissä raskas kädelle. Raskaus kielii siitä, että hevonen ei käytä oikeita lihaksia.

 

Testaa kantaako hevonen itsensä!

Tämä testi tehtiin usein. Ratsastaja myötää tuntuman kahden askeleen ajaksi ja kokeilee säilyttääkö hevonen muodon ja askeleen myötäyksen ajan. Jos hevosen asento ja askel eivät muutu, se kantaa itsensä.

− Samalla opetamme hevoselle itsensä kantamista. Se on tärkeää siksi, että se lisää hevosen turvallisuuden tunnetta.

 

Uutta apua tai tehtävää opettaessaan McLean teetti hevosilla vain muutaman toiston ja muutti kriteeriä hieman jokaisen uuden sarjan alussa.

− Klinikalla opetan hevoselle enemmän asioita ja nopeammin kuin kotona tekisin, jotta yleisö ja ratsukko saavat tapahtumasta enemmän irti. Mutta pyrin myös kotona siihen, että kolmen hyvän toiston jälkeen annan hevoselle tauon.

McLean muistutti, että hevoset eivät osaa yleistää ja siksi tehtävät täytyy opettaa oikealta ja vasemmalta erikseen ja monessa eri tilanteessa.

− Yleistäessä muuta yhtä asiaa kerralla. Jos esimerkiksi vihjeen antava ihminen vaihtuu, pidä tilanne muuten samanlaisena. Oppiminen hidastuu merkittävästi, jos useampi asia muuttuu kerralla.

McLeanin mukaan hevoset rupeavat yleistämään oppimaansa sen jälkeen, kun ne ovat harjoitelleet taitoa viidessä eri tilanteessa.

Australialaiskouluttaja teki toistoja vähän. Suomalaiskouluttajat suosivat pidempiä, esimerkiksi 10 toiston sarjoja.

 

Hevonen ei saa koskaan liikkua pää luotisuoran takana. Asennon haitoista on julkaistu jo kymmeniä tutkimuksia. Kun kaula on linkussa, hevonen saa happea jopa puolet vähemmän kuin normaalisti. Se taas lisää hevosen pelokkuutta.

McLean puhui suomalaisyleisölle paljon hevosen oikeudenmukaisesta kohtelusta. Hevoselle ei pidä aiheuttaa kipua, eikä sitä saa pelotella. Hevosta täytyy kohdella pehmeästi ja johdonmukaisesti. Ratsun täytyy liikkua rennosti. Hevoselle täytyy luoda mahdollisimman lajinmukaiset elinolosuhteet: mahdollisuus syödä usein, liikkua omaehtoisesti paljon ja elää laumassa.

− Älä eristä hevosta! Hevonen on äärettömän sosiaalinen eläin ja kärsii, jos se ei saa olla kontaktissa (fyysisessä) lajitovereidensa kanssa. Mitä enemmän kompromisseja tehdään hevosten lajityypillisten tarpeiden täyttämisessä, sitä epävarmempia ja vaarallisempia hevoset ovat.

Mikä parasta, McLean toimi niin kuin opetti.

Maneesissa McLean tarkisti jokaisen hevosen turpahihan kireyden ja löysäsi hihnaa tarvittaessa. Jos hevonen oli stressaantunut, hän irrotti ratsastajan kannukset. Jos hevonen ei ollut tyytyväinen tuntumaan, hän kävi kädestä pitäen ohjaamassa ratsastajaa pehmeämpään tuntumaan. Jos hevonen oli rauhaton, tehtiin rauhoittavia harjoituksia niin kauan kuin hevonen niitä tarvitsi.

Luennolla australialaistutkija innostui ruotimaan nykykouluratsastuksen ongelmia. Hänen mielestään kouluratsastuksessa on eksytty kauas sen omista ihanteista. Pisteitä saa näyttävimmät liikkeet esittänyt ratsukko, vaikka se liikkuisi epäterveesti ja jäykästi.

− Kouluratsastuskilpailuissa pitäisi mielestäni mitata sitä, miten hyvin hevonen on koulutettu. Parhaat pisteet pitäisi antaa sille, jonka hevonen liikkuu oikein ja rennosti, riippumatta siitä kuinka näyttäviä liikkeet ovat. Haluaisin nähdä kilpailuissa poneja, ex-ravureita ja suomenhevosia!

 

Mitä puuttui? Palkinnot.

Niin taitavaa kuin tohtori McLeanin paineen ja myötäyksen käyttö olikin, se harmitti, ettei hän hyödyntänyt palkkioita koulutuksessa.

Se, että hevosia satunnaisesti kehuttiin hyvä-sanalla ja rapsutettiin (tai taputettiin), ei ole systemaattista positiivista vahvistamista. Rapsuttaminen oli satunnaista, eikä sen ajoitukseen kiinnitetty huomiota.

Rapsutus sinänsä on hyvä, rauhoittava palkinto, niin kuin McLeankin totesi. Mikä tahansa, minkä hevonen sillä hetkellä kokee palkitsevaksi ja mikä lisää suorituksen todennäköisyyttä, voi olla palkkio.

Kun kysyin syytä palkkioiden käyttämättömyyteen toisen klinikkapäivän päätteeksi, McLean vetosi palkkioiden epäkäytännöllisyyteen.

− Jos tarkoitat ruokapalkintoja, koen ne hankaliksi ratsastaessa, sillä joudut aina pysähtymään ja keskeyttämään harjoituksen antaaksesi palkkion. Käytän ruokaa lähinnä passagen ja piaffin opettamisessa.

Parin kysymyksen jälkeen McLean vielä palasi ruokapalkintoihin ja totesi, että hän haluaa, että hevonen tulee laitumella hänen luokseen mieluummin sosiaalisen mielihyvän (rapsutus) kuin ruuan takia. Tähän pelkoon moni varmasti helposti samaistuu.

Tämä oli minulle iso pettymys, sillä palkintojen käyttö lisää todistetusti hevosen hyvinvointia. Toisaalta saamme olla Suomessa ylpeitä, sillä täällä on jo kymmeniä kouluttajia, jotka käyttävät ruokaa ja muita positiivisia vahvisteita systemaattisesti hevosen koulutuksessa. Ruokapalkintojen käyttäminen ratsain on täysin mahdollista ja hyvin tehokasta. Ratsulle voi opettaa tehtäviin kestoa ja ketjuttaa liikkeitä, joten sitä namipussia ei tarvitse joka välissä pysähtyä kaivelemaan.

 

Teksti: Teija Uurinmäki

 

6 thoughts on “♥ Tohtori Andrew McLean: ”Kaikki ratsastusongelmat ovat ongelmia perusasioissa”

  1. Miten hevonen suoristetaan ja käännetään aina pelkästään ohjalla? En ole koskaan kuullut moista, joten miten mclean käytännössä tämän toteuttaa?

    1. Hei Jaana,
      mikäli ymmärsin oikein, McLeanin ajatus menee jotakuinkin näin. :O) Ohjilla kerrotaan hevoselle kaikki, mitä hevosen toivotaan tekevän etuosallaan. Takaosa seuraa etuosaa.

      Suoralla ja epäsuoralla ohjalla hän hevosia pyysi kääntelemään -ja suoristamaan. Hän teetti muun muassa sellaista tehtävää, jossa ratsastaja otti käsiensä väliin yhden maneesin kirjaimista ja ratsasti suoraan kohti kirjainta. Jos hevonen kallistui kumpaan jompaan suuntaan, ratsastaja suoristi hevosen epäsuoralla ohjalla. Harjoitusta vaikeutettiin tekemällä siirtymiä.

      Istunnalla voi vihjata käännöksestä ja istunnalla voi mahdollistaa ja helpottaa kääntymistä. Hän oli kuitenkin aika tiukasti sitä mieltä, että pelkästään istunnalla ei esimerkiksi käännetä hevosta. Kun käännät istunnalla, se vaikuttaa ohjasotteeseen ja oikeastaan käännät kuitenkin ohjalla. Tämä oli siis hänen esittämänsä ajatus. Ymmärsinkö kysymyksesi oikein?

      Teija

    1. Kiitos kommentista Marja! Sinäkin siis olit klinikkaa seuraamassa. :O)

      Luennolla McLean tosiaan suositteli positiivista vahvistamista ja se on hyvä sekin. Olisin vain niin kovin toivonut myös näkeväni hänen käyttävän palkkioita opetuksessaan, systemaattisesti. Lisäksi, kun kysyin asiasta, hän sanoi, että hän kokee ruokapalkkiot ratsastaessa hankaliksi. Näin sanomalla hän vahvisti turhia ja ainakin osin perusteettomia ennakkoluuloja.

      Teija

  2. Avaatko lisää kuuden askeleen pysähdystä? Kuulostaa mielenkiintoiselta 🙂 Mielenkiintoinen teksti ja paljon hyviä asioita!

    1. Hei Jenna, toki!

      Hevosta pyydettiin kävelemään kuusi askelta ja pysähtymään. Tätä toistettiin. Taika on siinä, että kun pysähdys tulee kuuden askeleen jälkeen, hevonen pysähtyy toiselle jalalle kuin millä se viimeksi pysähtyi. Eli tuo pysähdykseen viimeisenä vuoroin vasemman ja oikean etujalan. Hevosella on taipumus lähteä liikkeelle sillä jalalla, jonka se toi viimeisenä pysähdykseen. Näin siis saadaan hevonen lähtemään vuoroin liikkeelle vasemmalla ja oikealla etujalalla. Luonnostaanhan hevonen tarjoaisi aina samaa jalkaa.

      Selvensikö?

Vastaa

About teijauu