Umpikiltti vai elävänä kuollut?

Lysähtänyt, tyhjin silmin eteensä tuijottava hevonen on useimmille meille tuttu näky. Kammottavaa on, että hevosia jopa tietoisesti sammutetaan. Tunnistatko sinä toivottoman hevosen? Tiedätkö, miksi niin moni hevonen poistuu henkisesti seurastamme?

 

− Älä huoli, saat ratsuksesi tallin luottohevosen!

Kyllä, hevonen oli rauhallinen. Liian rauhallinen. Kun Marika asteli ruunan karsinaan, hevonen ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Harjatessa se vaihtoi asentoa pyydettäessä ja tarjosi kavioitaan puhdistettavaksi, ilmeettömänä eteensä tuijottaen. Tunnilla hevonen teki kaiken pyydetyn kuin robotti.

− Jossain vaiheessa tuntia opettaja kehui ratsastustani ja aloin itkeä. Olo oli niin kamala. Opettaja reagoi tilanteeseen toistamalla kehut.

Ensimmäisen elonmerkin Marika näki, kun hän tunnin jälkeen sulki karsinan oven perässään. Muutaman sekunnin kuluttua hevonen kääntyi ja joi.

***

Ehkä sinäkin olet tavannut tällaisen luottoratsun. Ehkä sinuakin kalvoi ikävä aavistus jostakin synkästä syvyydestä.

Toivonsa menettänyt hevonen näyttää ihmisen silmään usein jopa hyvältä. Sitä kuvaillaan umpikiltiksi ja pomminvarmaksi. Ehkä se on vähän laiska ja itsepäinen, mutta sellaisenaan hyvä, koska hidasliikkeisenä sen kyydissä pysyvät papatkin.

Opitun avuttomuuden tila on kuitenkin juuri niin synkkä ja syvä, kuin miltä se Marikasta tuntui.

 

TOIVONSA MENETTÄNYT HEVONEN

Kipua, epämukavuutta, pelkoa. Toistuvasti. Vaikka mitä tekisin.

Kun eläin ei pysty vaikuttamaan itseään koskeviin tapahtumiin, se oppii, että sen käytöksellä ei ole merkitystä. Tämän seurauksena eläin menettää aloitekykynsä, sen oppimiskyky laskee ja se turhautuu, masentuu ja lopulta menettää jopa ruokahalunsa. Siitä tulee opitusti avuton.

***

Kati joutui seuraamaan vierestä, kun häntä opettaneet hevosihmiset ajoivat erään tamman avuttomuuteen.

Tamma piti tuona iltana saada pakkopilttuuseen. Pilttuuseen meno jännitti hevosta, eikä se suostunut sinne menemään. Alkoi pakottaminen. Ensin vedettiin narusta, sitten hätyyteltiin raipalla ja lattiaharjalla. Lopulta tamman ientä vasten painettiin ketju.

Hevonen vastusteli yhä enemmän. Se nousi pystyyn ja kaatui tallin käytävälle. Kun pakottamista oli jatkunut vartin, tamma jähmettyi, sen silmät lasittuivat ja korvat painuivat lyttyyn. Se ei reagoinut enää mitenkään. Tamma vedettiin pilttuuseen liinojen avulla.

***

Opittu avuttomuus on voimakas stressitila. Se voi johtaa puolustuskyvyn heikkenemiseen, vakavaan sairastumiseen ja jopa kuolemaan, niin kuin kävi ilmiön löytäneen tutkijan ensimmäisille koe-eläinkoirille. Ihmisillä opitun avuttomuuden on todettu vaikuttavan sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen.

Hevonen voi olla avuton vain yhdessä tilanteessa. Ratsu voi hiippailla henkisesti paikalta esimerkiksi aina, kun se näkee raipan tai kun kosketat sitä oikean jalan kannuksella.

Onko se niin vakavaa, jos hevonen sulkeutuu vain yhdessä tilanteessa? Joskus ei. Joskus on helpointa yksinkertaisesti vältellä tuota tilannetta. Jos hevonen sulkeutuu esimerkiksi raipan nähdessään, eikä tämän hevosen tarvitse enää koskaan raippaa nähdä, voit unohtaa koko jutun. Jos tämä stressitilanne on kuitenkin sellainen, että hevonen kohtaa sen usein ja sitä ei voi välttää, kannattaa tilanteeseen pyrkiä vaikuttamaan.

Ongelma on, että opittu avuttomuus yleistyy herkästi. Pahimmillaan hevonen on suurimman osan vuorokaudesta avuton. Siksi tila kannattaa aina ottaa vakavasti.

 

SELIGMANIN KAMALAT KOIRAKOKEET

Opittu avuttomuus on ilmiönä tunnettu pitkään. Sen havaitsivat kaksi amerikkalaistutkijaa Martin Seligman ja Steven Maier 1967. Tutkijat ripustivat koirat ilmaan eräänlaisiin valjaisiin niin että koiran jalat olivat maasta irti. Koiran pään molemmin puolin oli paneelit, jotka pitivät päätä aloillaan ja joihin koira helposti päätä kääntämällä ylsi. Testissä koiran takajalkoihin kohdistettiin sähköiskuja epäsäännöllisin väliajoin. Osa koirista pystyi keskeyttämään iskut koskettamalla päällä paneeleja. Osa koirista ei pystynyt vaikuttamaan iskuihin mitenkään.

Seuraavana päivänä koirat nostettiin laatikkoon, joka oli jaettu kahteen osaan noin koiran olkapään korkeudelle ylettyvällä esteellä. Kun valo sammui, laatikon lattia antoi koiralle sähköiskuja. Jos koira hyppäsi esteen yli, sähköiskut loppuivat.

Tutkijat huomasivat kammottavassa kokeessaan, että koirat, jotka eivät ensimmäisenä päivänä pystyneet vaikuttamaan saamiinsa iskuihin, eivät yrittäneet pelastaa itseään toisena päivänä. Ne luovuttivat. Sen sijaan ne koirat, jotka pystyivät ensimmäisenä päivänä vaikuttamaan iskuihin, oppivat nopeasti hyppäämään esteen yli.

Opittua avuttomuutta on tutkittu paljon sitten 1960-luvun. Koirien lisäksi muun muassa kissojen, kalojen ja rottienon havaittu vaipuvan opittuun avuttomuuteen. Ja ihmisten.

Hevosten sulkeutumista on tutkittu verrattain vähän. Esimerkiksi stereotyyppistä käyttäytymistä on tutkittu paljon laajemmin.

Laaja tutkimusnäyttö todistaa, että eläimelle epämiellyttävät tai sen tarpeita vastaamattomat elinolosuhteet heikentävät sen hyvinvointia. Jos eläin ei pysty välttelemään epämieluisia olosuhteita, eikä se sopeudu, riskinä on opittuun avuttomuuteen vaipuminen.

Hevosten vaipumisen avuttomuuteen on todettu olevan todennäköisintä silloin, kun se ei pysty elinympäristössään toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan (esim. liikkumisen rajoittaminen, ei laumaa) ja kun se lisäksi kokee koulutuksen epämiellyttäväksi.

 

LAISKA VARSA JA PIKATIE AVUTTOMUUTEEN

Yksivuotias suomenhevosvarsa on juuri valjastettu ja kärryillä istuu innokas kuski valmiina lähtemään neitsytlenkille. Lenkki jää kuitenkin haaveeksi, sillä kaiken lähtötohinan keskellä varsa kaatuu yllättäen kyljelleen ja jää paikalleen makaamaan. Onpas laiska varsa! Vai onko sittenkään?

Englantilaistutkijat ilmaisivat hiljattain huolensa siitä, että puutteellinen varusteisiin ja häiriötilanteisiin totuttaminen ja kipua tuottavien välineiden käyttäminen altistavat hevoset opitulle avuttomuudelle.

Tutkimuksessaan he testasivat, miten hevoset reagoivat pään ympärille kiristyvään Dually-riimuun. Riimu ei tehnyt hevosista helpommin hallittavia uusissa, jännittävissä tilanteissa (alustan ylitys, kohteiden alitus), mutta kipua ne kyllä aiheuttivat. Kipua arvioitiin kipuilmemittarin avulla.

Monet perinteiset tavat käsitellä ja kouluttaa hevosia sisältävät epämiellyttävää painetta, jota hevoset eivät pysty omalla käytöksellään kontrolloimaan.

Hevosenkouluttaja Anna Kilpeläinen varoittaa blogissaan erityisesti rankaisujen vaaroista, tahallisten ja tahattomien. Jos pelkäävää hevosta rangaistaan, kun se osoittaa pelkonsa käytöksellään, käytös saattaa laantua, mutta pelko syventyä. Samalla hevonen on altis vaipumaan opittuun avuttomuuteen. Myös liian kova kuolaintuntuma on hevoselle jatkuva rangaistus, Kilpeläinen kirjoittaa. Jos hevonen ei pääse tuntumaa pakoon, sen ainoa selviytymiskeino voi olla henkinen paikalta pakeneminen.

Toisaalta Kilpeläinen huomauttaa, että avuttomuus voi aiheutua myös esimerkiksi hiertävästä satulasta tai lievää epämukavuutta aiheuttavasta vammasta.

Yksi laajalti hyödynnetty totuttamistekniikka on pikatie avuttomuuteen. Tulvimalla (flooding) totuttamisessa hevonen altistetaan sitä pelottavalle ärsykkeelle ja samalla sitä estetään pakenemasta paikalta. Hevosta voidaan esimerkiksi jahdata kahisevalla muovipussihässäkällä, kunnes se jähmettyy aloilleen. Puolustautumisyritykset eivät auta. Pakoon juokseminen ei onnistu. Hevonen oppii, että teki se mitä tahansa, sillä ei ole lopputuleman kannalta merkitystä.

Tulos on arpapeliä. Joko hevonen lopulta hyväksyy tilanteen ja tottuu muovipussi-ilmiöön tai se vetäytyy kuoreensa. Valitettavasti se ei ole kouluttajan käsissä, kumman tien hevonen valitsee.

 

KATSO SIELUN PEILIIN

Miltä avuttomaksi vaipunut hevonen näyttää? Aina rauhallisuuden ja avuttomuuden eroa ei ole helppo huomata. Paikallaan seisova hevonen voi levätä. Kilpailuissa rauhallisesti käyttäytyvä hevonen voi olla taiten häiriöille siedätetty. Eikä jäykästi liikkuva hevonen ole aina avuton, se voi olla yksinkertaisesti jännittynyt juuri tässä tilanteessa, juuri tänään tai sen joku lihas on jumissa.

Ihmisten opittua avuttomuutta testataan kyselylomakkeella. Eläimille vastaavaa testiä ei ole Heportterin tietojen mukaan kehitetty.

Avuttomia hevosia tutkittaessa on kuitenkin pystytty määrittelemään selkeät tunnusmerkit. Luovuttanut hevonen on liian rauhallinen: se ei kiinnitä huomiota ympäristön tapahtumiin, sen korvat eivät liiku, eikä se katsele ympärilleen. Hevonen kannattelee päätään vaakatasossa selän linjan jatkeena tai hieman alempana, kaulan muoto on suora, kaula vaikuttaa suorakaiteelta. Hevosen katse on tyhjä, silmät eivät liiku. Useimmiten korvat osoittavat taaksepäin. Hevosen paino on korostuneesti etujaloilla.

Lepäävän hevosen kaulan muoto on kaareva ja sen silmät ovat ainakin osittain kiinni.

Masentunut hevonen ei loppuen lopuksi näytä kovin erilaiselta kuin toivonsa menettänyt ihminen. Masentuneen ihmisen asento lysähtää ja hän väistelee katsekontaktia. Jotkut tutkijat ovat niin innostuneita lajien samankaltaisuudesta, että he uskovat, että sulkeutuneita hevosia tutkimalla voidaan ymmärtää paremmin myös ihmisten masennusta.

Ranskassa muutama vuosi sitten toteutetussa tutkimuksessa tarkkailtiin masentuneiden hevosten käyttäytymistä. Tutkijat havaitsivat, että masentuneet hevoset jähmettyivät yhdestä neljään kertaan puolen tunnin tarkkailujakson aikana. Korvat, silmät ja pää olivat liikkumatta 17−97 sekuntia. Sulkeutuneet hevoset eivät reagoineet kosketukseen eläväisten lajitovereiden tavoin ja ne suhtautuivat lähestyvään ihmiseen välinpitämättömästi. Uusiin ärsykkeisiin vetäytyneet hevoset reagoivat muita hevosia voimakkaammin. Masentuneiden hevosten kortisoliarvot olivat matalammat kuin verrokkiensa.

Hevosia tarkkailtiin niiden kotitalleilla, karsinoissaan. Tutkimuksessa oli mukana kolme ratsastuskoulua ja niiden 59 hevosta. Mielenkiintoista oli, että kaikki apaattisesti käyttäytyneet hevoset olivat saman rotuisia, ranskanratsuhevosia. Tutkijat arvelevat, että se viittaa perinnölliseen taipumukseen, vaikka tässä tutkimuksessa rotu oli selvästi yliedustettu. Toinen mielenkiintoinen havainto oli, että tammoista 1/3 käyttäytyi apaattisesti ja ruunista vain joka viides.

 

SYÖ MINUT

Kuinka monta opitusti avutonta koiraa olet nähnyt? Muualla kuin rescue-yhdistyksen videoilla, joilla esiintyy siis todella kurjaa elämää ja kohtelua kohdanneita koiria. Kuinka monta sammunutta hevosta tiedät? Tai olet nähnyt kuvia ja videoita? Näky on tuttu ainakin Heportterin Facebook-sivun seuraajille. Pyytäessäni tarinoita ihmisten kohtaamista luovuttaneista hevosista, sain vuorokauden sisällä kymmeniä viestejä.

Keksin ilmiöön useita syitä. Toisaalta koulutus- ja käsittelykulttuurit ovat erilaisia: hevosenkäsittelyssä sallitaan auliimmin voimankäyttö, alistaminen ja kivun tuottaminen. Sammuneita hevosia tapaa siksi täysin normaaleissa koulutustilanteissa, usein vieläpä yleisön suuresti ihailemien kouluttajien ohjaamina.

Ehkä kyse on ainakin osin siitä, että sammunut hevonen on helppo hevonen (siis niin kauan kuin se pysyy omassa maailmassaan, eikä yllättäen ylireagoi, niin kuin sammuneet tekevät). Ihmiselle on usein kätevää, että hevonen nököttää paikallaan, tottelee sokeasti, eikä tee omia aloitteita. Hitaasti reagoiva hevonen antaa ihmiselle myös turvallisuuden tunteen.

Tiedetään myös, että villihevosten pyydystämisessä ja koulutuksessa on perinteisesti hyödynnetty hevosten taipumusta vaipua opitun avuttomuuden tilaan. Pakenemis- ja vastusteluyritykset on järjestelmällisesti sammutettu jokaisessa koulutuksen vaiheessa.

Ehkä avuttomia hevosia on niin paljon sen takia, että hevosen alistaminen on ihmiselle mahdollista. Hevosen voi pakottaa tekemään myös ne tehtävät, jotka sitä stressaavat. Jännittynyt hevonen suorittaa tehtävän jotakuinkin samassa ajassa kuin sen rennompi lajitoverinsa.

Tänä vuonna julkaistu tutkimus tarjoaa tästä tuoretta todistusaineistoa. Hevosia pyydettiin astumaan jännittävälle alustalle ja alittamaan karnevaalihuiskuhapsukehikko. Kaikki 46 hevosta suorittivat tehtävät jotakuinkin samassa ajassa. Hevosten stressitasoa seurattiin mittaamalla sykettä, silmien lämpötilaa ja käyttäytymistä. Mittareiden paljastama stressi ei näkynyt suorituksissa. Myös näennäisesti tottelevainen hevonen voi siis olla stressaantunut.

Vaikka lisääntynyt konfliktikäytös kielii luotettavasti akuutista stressistä, konfliktikäytöksen puutteesta ei kannata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ulospäin rauhalliselta näyttävä hevonen voi kärsiä vakavasta, pitkäaikaisesta stressistä.

On todennäköisempää, että saaliseläin kohtaa tilanteen, jossa se tietää kuolevansa. Kun kaikki pakoreitit on kokeiltu, eikä puolustautuminen auta, on jäljellä enää yksi pakokeino: sulkeutuminen. On näppärää, että kivulta voi suojautua pakenemalla henkisesti paikalta. Eräs hevosenkouluttaja kutsui tätä luovuttamisen hetkeä syö minut – tilaksi.

Tai ehkä syy on se, että emme huomaa hevosen jännittymistä tai ainakaan ymmärrä, kuinka voimakkaasti hevonen kulloinkin on jännittynyt. Hevonen pyrkii peittämään hätänsä ja se vaikenee. Kärsivä hevonen ei päästä ääntäkään. Koira sen sijaan vinkuu ja ulisee. Ihmisen on vaikea ohittaa valittavaa ääntä, se muistuttaa liikaa vauvan itkua.

Ei stressiä tietysti aina olekaan helppo havaita. Varsinkaan niiden ei-niin-eläväisten hevosten stressiä. Juuri tästä eläintenkouluttaja Minna Tallberg muistutti tuoreessa Facebook-päivityksessään. Hän huomautti, että laimeasti tunteitaan ilmaiseva suomenhevonen saattaa olla aivan yhtä stressaantunut kuin se hyvin ilmaisuherkkä arabi.

 

IHMISET OPPIVAT SELITTÄMÄÄN ITSENSÄ OPTIMISTEIKSI

Ensimmäisten sähköiskukokeiden jälkeen Seligman kumppaneineen innostui ilmiöstä toden teolla ja arveli, että sammumisen voi jollakin tavalla estää. Seuraavissa kokeissa tutkijat löysivätkin jonkinlaisen suojarokotteen avuttomuutta vastaan.

Tällä kertaa kaikki koirat pystyivät välttämään sähköiskut omalla toiminnallaan ensimmäisenä koepäivänä. Toisessa testissä puolet koirista pääsivät iskuja pakoon hyppäämällä esteen yli, puolet joutuivat ottamaan iskut vastaan, vaikka ne ylittivät saman esteen. Tutkijat innostuivat siitä, että kaikki koirat jatkoivat yrittämistä, myös ne, jotka eivät tässä toisessa tilanteessa onnistuneet lopettamaan kärsimystään.

Tämän jälkeen Seligman kollegoineen on käyttänyt vuosikymmeniä tutkiakseen, mikä suojaisi ihmisiä vaipumasta opitun avuttomuuden tilaan. Hän halusi löytää keinon kääntää ihmismielen opitusti optimistiseksi.

Ihmisiltä tutkijat yksinkertaisesti kysyivät, miksi he eivät yritä vaikuttaa asioihin. Selvisi, että masentumiseen taipuvaiset tai masentuneet ihmiset uskoivat pahoja asioita tapahtuvan koko ajan ja että he ovat itse syyllisiä näihin tapahtumiin. Optimistiset ihmiset ajattelevat pahoja asioita tapahtuvan nyt, mutta he uskovat, että vaihe menee ohi. He myös ajattelivat, että he eivät ole itse syypäitä onnettomuuksiin.

Tutkijat kehittivät menetelmän, jonka avulla on onnistuttu parantamaan masentuneita ja kokonaan estämään masennukseen vaipuminen. Menetelmässä ihmisiä opetetaan havaitsemaan negatiiviset ajatukset, arvioimaan niitä objektiivisesti ja keksimään vaihtoehtoisia, positiivisempia ja realistisempia selityksiä tapahtumille. Tulokset ovat olleet vakuuttavia.

 

VOIKO HEVOSEN OPETTAA OPTIMISTIKSI?

Luovuttaneita ihmisiä on siis pystytty auttamaan opettamalla heidät ajattelemaan positiivisemmin. Voimmeko me opettaa hevosta arvioimaan tilanteita uudella tavalla? Voiko avuttomasta hevosesta opettaa optimistin?

On selvää, että opitusta avuttomuudesta herätäkseen eläimen on muutettava odotuksiaan ja ajatteluaan − täytyy tapahtua oppimista.

Valitettavasti emme voi keskustella hevosen ajatuksista sen kanssa. Emmekä voi sanoin vakuuttaa, että toiveikkaampi ajattelu auttaisi sitä. Periaatteessa hevoselle voi silti opettaa optimistisuutta. Kun sen kohtaamiset ihmisen kanssa ovat lähes aina myönteisiä ja palkitsevia, se oppii odottamaan ihmiseltä hyvää. Meidän tallissamme on useampi hevonen, joka on kääntynyt peruspessimististä optimistiksi.

Mutta onko täysin luovuttaneen hevosen suojakuorta mahdollista läpäistä? Se on mahdollista, mutta vaikeaa.

Muutama vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessa onnistuttiin muuttamaan avuttomiksi jalostettujen, nuorten rottien käytöstä. Rotille tarjottiin viiden viikon ajan mieluisia virikkeitä, mahdollisuuksia toteuttaa käyttäytymistarpeitaan kuten pureskella tikkuja, liikkua tunneleissa ja rakentaa pesää. Virikkeet lisäsivät nuorten rottien spontaania oma-aloitteisuutta ja tutkimiskäytöstä. Ikävä kyllä vanhempien rottien käytöstä virikkeet eivät muuttaneet. Geenit ja ympäristövaikutukset olivat tehneet niiden tilasta jo pysyvämmän.

Avuttomaksi oppineen hevosen kouluttaminen on haastavaa, sillä pienikin ristiriita suistaa eläimen takaisin avuttomuuden tilaan. Tehokkainta koulutus on, kun tehtävät opetetaan uudelleen täysin eri avuin.

***

Anne osti kauniin, mutta sisäisesti pirstaleiksi hajonneen hevosen. Hevosta oli lyöty edellisessä elämässään. Sitä oli pidetty kurittomana pelleilijänä. Ratsastaessa hevonen ei reagoinut apuihin, trailerin nähdessään se poistui henkisesti paikalta. Se saattoi seistä koko päivän samassa asennossa, se ei syönyt.

Anne koulutti hevoselle kaiken uudelleen. Hän keksi ratsastukseen uudet vihjeet. Käyntiin hevonen lähti äänimerkistä, raviin vastakarvaan silittämällä, laukka nousi istuinluilla. Jos hevosta kosketti pohkeella, se pysähtyi ja vaipui saman tien avuttomuuteen. Tarhassa hevonen sai välillä tuhoamispuuskia ja se käyttäytyi myös itsetuhoisesti. Kerran se söi jalkaansa haavan, kun pihaan ajoi traileri.

Kaksi vuotta Annen luona asuttuaan hevonen kuoli tapaturmaisesti pelästyessään tarhassa kaatuvaa puuta ja katkaistessaan jalkansa.

***

Järkevintä on ennaltaehkäistä tämäkin sairaus ja ”rokottaa” hevosensa avuttomuutta vastaan. Eläinlääkäri, käyttäytymistieteilijä Tuulia Appleby suositteli luennollaan antamaan varsinkin nuorille hevosille paljon vaikutusmahdollisuuksia koulutustilanteissa. Ruokkimalla hevosen hallinnan tunnetta siitä voi kasvattaa optimistin.

 

Marikan, Katin ja Annen nimet on muutettu. Heportteri pyysi lukijoilta tarinoita opitusti avuttomista hevosista Facebook-sivullaan.

 

Teksti: Teija Uurinmäki

Kuva:  Wangzhichengbrant | Dreamstime.com

 

LÄHTEET:

Effects of Inescapable Shock upon Subsequent Escape and Avoidance Responding, Bruce Overmier & Martin Seligman. Journal of Comparative and Physiological Psychology, 1967.

 

Failure to Escape Traumatic Shock, Martin Seligman & Steven Maier. Journal of Experimental Psychology, 1967.

 

Learned Helplessness: Theory and Evidence, Martin Seligman & Steven Maier. Journal of Experimental Psychology, 1976.

 

Trying to Cure Depression, but Inspiring Torture, Maria Konnikova, Newyorker, 2015. https://www.newyorker.com/science/maria-konnikova/theory-psychology-justified-torture

 

Sources of stress in captivity, Kathleen N. Morgan, Chris T. Tromberg, 2007, Applied Animal Behaviour Science 102, 262-302

 

Learned Helplessness, N.Swanson, A.L.Dougall, Reference Module in Neuroscience and Biobehavioral Psychology, 2017, Encyclopedia of Human Behavior, 2012, Pages 525-530

 

The Welfare of Horse (kirja), Natalie Waran, luku 2. The History of Training s 153-154

 

Is There Evidence of Learned Helplessness in Horses?, Carol Hall Deborah Goodwin, Camie Heleski, Natalie Waran, 2008, Journal of Applied Animal Welfare Science, 11, 249-256

 

Towards Ethological Animal Model of Depression? A Study on Horses, Carole Fureix, Patrick Jego, Séverine Henry, Léa Lansade, Martine Hausberger, 2012, PLoS One 7, e39280

 

Indicators of stress in equitation, König von Borstel U, Visser EK., Hall C., 2017, Applied Animal Behavior Science 190, 43-56

 

The effects of a pressure headcollar on compliance, discomfort and stress in horses during handling, Carrie Ijichi, Shelby Tunstall, Ella Putt, Keith Squibb, 2018, Applied Animal Behaviour Science

 

Poker Face: Discrepancies in behavior and affective states in horses during stressful handling procedures, Keith Squibb, Kyn Gryffin, Rebecca Favier, Carrie Ijichi, 2018, Applied Animal Behaviour Science 202, 34-38

 

Environmental enrichment ameliorates depressive-like symptoms in young rats bred for learned helplessness, S. Helene Richter, Benjamin Zeuch, Marco A. Riva, Peter Gass, Barbara Vollmayr, 2013, Behavioural Brain Research 252, 287-292

 

Hevosen kanssa, Tuire Kaimio, 2010.

 

Tunteiden ja kivun merkitys hevosen kouluttamisessa ja käsittelyssä. Tuulia Applebyn luento Turussa 30.9.2018.

 

Rauhallinen – vai opitusti avuton? Blogi, Anna Kilpeläinen, Pedaequest. https://annakilpelainen.com/2013/10/27/rauhallinen-vai-opitusti-avuton/

 

 

Vastaa

About teijauu