Apinatutkija suuntaa tallille

Mitä tapahtuu, kun apinatutkija saa rahoituksen hevostutkimukseen? Tuleeko hommasta mitään, jos tutkija ei ole koskaan elänyt heppatyttöelämää?


VIERASKIRJA. Ihminen on syntyjään valtavan empaattinen laji. Ulotamme empatian helposti myös muihin lajeihin. Samanaikaisesti voimme kuitenkin toimia empaattista ydintämme vastaan. Maailman tila ja eläimiin kohdistuva systemaattinen julmuus ovat siitä surullisia todistuksia. Elämme myötätuntovajeen maailmassa.

Tiedämme, että ympäröivän elollisen maailman huomioiminen edistää monella tapaa ihmisen hyvinvointia. Luonnossa oleilu ja lemmikkieläinten rapsuttelu alentavat verenpainetta ja vähentävät depressiota. Myötätuntoinen vuorovaikutus monilajisen ympäristön kanssa on siis meille hyväksi!

Hämmästyttävän vähän tiedämme siitä, millaista myötätuntoinen toiminta eläinten kanssa oikeastaan on tai mitä siitä seuraa. Näitä teemoja alan tutkia uudessa projektissani. Hanke tarkastelee hevosten ja ihmisten vuorovaikutusta.

Projektissani on kuitenkin haaste: en ole kasvanut hevosen selässä enkä elänyt heppatyttöelämää. En ole myöskään koskaan aiemmin tutkinut hevosia. Mitähän tästä tulee?

Olen eläinten käyttäytymiseen erikoistunut biologisen antropologian dosentti. Lähisukulaisiamme apinoita olen tutkinut reilut parikymmentä vuotta. Astelen työssäni monien tieteenalojen tonteilla, koska sellaista apinatutkimus on: tulee hallita ainakin perusteet eläinpsykologiasta, käyttäytymisestä, fysiologiasta, ekologiasta ja ihmisen esihistoriasta.

Olen tutkinut esimerkiksi apinoiden kommunikaatiota, riitaa ja sovintoa, empatiaa, ystävyyttä ja persoonallisuutta. Innostun helposti uusista näkökulmista. Sukellan etsimään vaikkapa mitä vauvojen psykologian tutkimuksella tai kielitieteellä olisi tarjottavaa tutkimuskysymyksiini. Silti, olen aina tutkinut apinoita. Samat tutkimusteemat ovat pyörineet käsissäni vuosia. Ne jatkuvat ja jalostuvat, tunnen ne perin pohjin. Harvoin mikään enää yllättää, vielä harvemmin saa vatsanpohjan kutisemaan.

Ja nyt tämä yhtäkkiä muuttuu. Starttaan kesällä nelivuotisen hevostutkimuksen. Se kysyy, millaista on hevosen yksilöllisyyttä kunnioittava yhteistyö. Miten hevosen persoonallisuus vaikuttaa yhteistyöhön? Entä hevosen tunnetilaan yhteistyön aikana?

Hanke heijastaa meneillään olevaa muutosta kohti tiedostavampaa ja kunnioittavampaa suhdetta eläimiin. Hevoslähtöinen koulutus on vahvassa nosteessa. Meillä on kasvava ymmärrys eläinten psykologiasta ja asemastamme suuressa elonkirjossa. Alamme tiedostaa, että ihminen ei olekaan luomakunnan kruunu, vaan osa riippuvuussuhteiden verkostoa. Näkemys eläinten roolista toimijoina ihmisen rinnalla on suuri muutos aiempaan vallalla olleeseen ajatukseen ihmisestä kontrolloijana ja alistajana. Tutkimukseni asettuu tähän ehdottoman tarpeellisen muutoksen kehykseen.

En ole missään määrin hevosekspertti, vaan astun tutkimukseen alan ulkopuolelta. Eivät hevoset silti täysin vieraita minulle ole. Eläinhulluna käyttäytymistutkijana olen aina tilaisuuden tullen notkunut aitausten äärellä.

Tarkastelen hevosia uteliaana. Ymmärrys sosiaalisten eläinten vuorovaikutuksesta auttaa myös hevosten tarkkailussa. Havainnoin automaattisesti, kuka on dominantimpi, ketkä ovat kavereita, ja millainen tunnetila kullakin on. Hevosen aloitteesta tapahtuva ystävällisyys on myös valtavan lämmittävää.

Ollessani tutkijana Cambridgessa asuin eläinlääketieteellisen tiedekunnan naapurissa. Kun puolisoni ratsasti tiedekunnan tutkimushevosia, minun kaverinani oli kieroon katsova, melkoisen raihnainen pikkuruinen poni. Kun työmatkallani kuljin hevosaitausten viertä, puhkui hän heti tervehtimään. Siitä tuli hyvä mieli koko päiväksi.

Kaiken uuden äärellä on hauras mutta innostunut olo. Tunnustelen suunnitelmia, luen olemassa olevaa tietoa, koetan hakea projektille selkeämpiä ääriviivoja. Uusi tuo kainalossaan ihmisiä ja suuntia, joita en vielä tunne. Seuraavat vuodet versovat varmasti sellaistakin uutta, jota en nyt edes osaa kuvitella. Mitä tästä siis tulee? Ainakin hevosempatiaa!

Sonja Koski

biologisen antropologian dosentti

Helsingin yliopisto

***

PS. Tiedettä ei kukaan tee yksin. Projektini tarvitsee tiimin ympärilleen. Etsin lopputyötään aloittelevia opiskelijoita, eri tieteenalojen yhteistyökumppaneita, sekä muuta verkostoa niin tieteen kuin tallienkin maailmoista. Ota yhteyttä, jos haluat mukaan! sonja.koski@helsinki.fi

***

PYSY KUULOLLA! Heportteri seuraa Sonja Kosken hevostutkimusta koko tutkimusprosessin ajan.

Vieraskirja-kirjoitus on julkaistu huhtikuun Heportterissa (2/2019).

Vastaa

About teijauu